Kokeneet ammattilaiset aloittivat vauhdilla yrittäjinä

JP Postitus otti lentävän lähdön

JP Postituksen asiakaspalvelun iloiset kasvot: Jaana Salmelin (vas.) ja Kirsi Kokkonen.

Yleensä lentävä lähtö saadaan, mutta JP Postitus paremminkin otti sen. Neljä kokenutta ammattilaista tarttui tilaisuuteen tarmolla, minkä seurauksena Turussa tulostus- ja postituspalvelu jatkuu. Yrityksen motto on lainattu Platonilta: Alku on työn tärkein osa. JP Postituksen alku vaikuttaa lupaavalta, sillä tekijöille työ on palvelun tärkein osa.

Itella lopetti tulostus- ja postituspalveluiden tuottamisen Turussa lokakuun 21. päivä. Kolme päivää myöhemmin aloitti JP Postitus Oy. Neljä alan pitkäaikaista osaajaa löivät hynttyyt yhteen ja ryhtyivät yrittäjiksi.

– Luotimme täysin omaan osaamisemme ja pitkään kokemukseen. Itellan päätös lopettaa toiminnot Turussa avasi tilaisuuden, johon päätimme tarttua. Lopulta päätös lähteä yrittäjiksi oli helppo, kuvailee Jaana Salmelin.

Salmelin viittaa kokeneilla yhtiökumppaneilla Petri Ali-Jokelaan, Esa Laineeseen sekä Kirsi Kokkoseen. Titteleitä tekijät eivät tarkoituksella käytä, sillä työ tehdään tiiviinä yhteispelinä. Työnjako on kuitenkin selvä: naiset yläkerrassa, miehet alakerrassa.

– Minä ja Kirsi hoidetaan asiakasrajapintaa laajasti ottaen, ja Petri on toimitusjohtaja ja tietää ja tuntee teknisen tuotannon ja Esa vastaa tuotannon toiminnasta myynnin lisäksi. Meitä on pieni ja innokas porukka, joka vastaa yhdessä koko prosessista, jonka päähenkilö on asiakas, Salmelin selvittää.

Kahden yön keikka

Yhtiökumppani Kirsi Kokkonen nyökkäilee vieressä, ja naisduon vilpitön innostus uudesta tavasta tehdä työtä välittyy kaikesta.

– Alku on ollut vauhdikas. Parissa viikossa kaikki asiat laitettiin pystyyn. Yhden viikonlopun aikana muutettiin yötä päivää koneet ja muut laitteistot meidän tuotantotiloihin. Töitä ja tehtäviä on ollut valtavan paljon, mutta kun niitä tekee hyvässä ryhmässä ja itselleen, niin ei tule kelloa katsottua, Kokkonen naurahtaa.

– Asiantuntijoiden avulla ja valtavalla määrällä innostunutta omaa työtä kaikki onnistui lyhyessä ajassa. Tästä olemme hyvin onnellisia, Salmelin lisää.

Mutta entä se yrittäjyys? Kun on pitkään ollut toisen palveluksessa, niin luulisi ainakin osittain olevan jonkinlaista rimakauhua lähteä omilleen.

– Kuten sanottua, lopulta päätös oli helppo. Tavallaan tätä oli osannut jo aikaisemmin ajatella ja toivoa, että pääsisi tekemään asioita omalla tavallaan. Enemmän varmasti mietityttäisi, jos tämä tilaisuus olisi jätetty käyttämättä, Salmelin pohtii.

– Kevyt organisaatio, samalla tavalla asioista ajattelevat yhtiökumppanit sekä joustava tapa palvella asiakkaita, juuri näitä asioita on aikaisemmassa työelämässäkin osannut joskus kaivata. Nyt kaikki on itsestä kiinni ja motivaatio korkealla. Kaikesta tästä asiakas varmasti hyötyy. Asiakaspalvelulla on meidän kasvot, mikä lisää myös vastuuta. Tämä on varmasti hyvä yhtälö molemmille, Kokkonen pohtii.

Esa (vas.) ja Nikke Laine taittokoneella.

Asiakas ennen keittiökalusteita

JP Postitus hoitaa asiakkaidensa painotuotteet suunnittelusta jakeluun. Postituspalvelu hoitaa tarvittavan lähetyksen juuri sille kohderyhmälle, minkä asiakas on valinnut. Hinta, aikataulu ja luotettavuus ovat palvelun avainsanat.

– Palveleva ja vastuullinen asiakastyö, riittävä ja ajanmukainen tuotantokapasiteetti sekä joustavuus kaikessa tekemisessä ovat meidän toiminnan kivijalka. Juuri se tehdään, minkä asiakas tarvitsee, ajallaan ja oikeaan hintaan, Salmelin sanoo.

Tuotannossa onkin täysi tohina päällä. JP Postitus löysi toimitilat samasta kiinteistöstä, jossa Itella toimi eli Leaf Centeristä.

– Onneksi kävi näin hyvin, että löytyi oikeanlainen tila läheltä. Tuotanto on toiminnan oleellinen osa, ja se pyörii nyt osaavissa käsissä, kapasiteetti on säilynyt tarvittavalla tasolla ja konekanta on kunnossa, Salmelin kertoo

Molemmat naiset pahoittelevat, että toimisto on vieläkin kuin muuton jäljiltä. Ei edes keittiökalusteita ole ehditty asentaa. No sehän on vaan hyvä merkki, että aika on mennyt johonkin tärkeämpää.

– No niinhän se on. Asiakkaiden kontaktointi ja koko tuotannon käynnistäminen nopeasti ovat kyllä työllistäneet. Asiakkuuksia on tullut mukavasti eli tarve turkulaiselle tulostus- ja postituspalvelulle ei todellakaan ole kadonnut, Salmelin ja Kokkonen sanovat toinen toistensa lauseita täydentäen.

– Ympäripyöreitä päiviä on tehty, mutta olo ei voisi olla onnellisempi, Salmelin tiivistää JP Postituksen alkutaipaleen.

Onnea uudelle yritykselle, ja kuten huonetaulussa lukee: Alku on työn tärkein osa.

Toteutus: Sofis Design